Linkkejä
Näin sekoiltiin vuonna 2003
Kauan odotettu ja kovasti mainostettu Selvin päin sekoilua 3 järjestettiin Toivakan Partiokolkassa 18.-19.10. 2003. Innokkaita osallistujia oli 29, heidän lisäkseen tapahtumassa häärivät Sekoilun ruokapuolesta, ohjelmasta ja paljosta muustakin vastannut 20-henkinen järjestelytiimi.
Kauniina syyslauantaiaamuna bussi toi sekoilijat Kolkkaan, jossa
järjestäjät ottivat heidät vastaan ja jakoivat osallistujat hullunkurisiin
perheisiin. Oli perhe Tulppaanit, perhe Kinkut jne. Viikonlopun teemana
olivat erilaiset pelit - mukana oli ulkoleikkejä sekä perinteisiä
lautapelejä muokattuina live-versioiksi. Esimerkiksi Kimble -pelissä
pelinappuloina toimivat pelaajat itse, pelilautakin oli kymmenmetrinen
piha-alue. Kaikille tuttu Afrikan tähtikin sai uuden ilmeen kun "perheet"
juoksivat ympäri nurmea ja pensaita etsien jalokiviä ja piilotettua
Afrikan tähteä. Aikamoinen hikikin taisi tulla naamioituja rosvoja
väistellessä.
Jännittävin spektaakkeli taisi kuitenkin olla Pekingin mysteerit -pelin liveversio. Partiokolkka muuttui lauantai-illan jo hämärtyessä muinaiseksi Pekingiksi. Oikeaan kiinalaistunnelmaan pelaajat sai viimeisen päälle itsensä puvustanut ja maskeerannut ohjelmaryhmä. Oli jalokivikauppiasta, pesulanpitäjää, viisasta tietäjää jne. Pelaajien tehtävänä oli selvittää Pekingissä tapahtunut hirveä rikos haastattelemalla pitkin leirikeskuksen ympäristöä levittäytyneitä "pekingiläisiä". Tarkkana tuli olla, joku rikoksen silminnäkijöistä saattoi valehdellakin! Pitkien salapoliisitutkimusten jälkeen syyllinen löytyi ja rauha palasi Pekingin iltaan.
Ilta päättyi nuotiointiin kodassa jonne koko osallistujaväki juuri ja
juuri mahtui. Niin perinteiset partiolaulut kuin modernit poppibiisitkin
kaikuivat Toivakan yössä tikkupullien paistuessa nuotiossa. Väsyneillä
seikkailijoilla ei tainnut olla ongelmia nukahtamisen suhteen pitkän
päivän jälkeen - tosin huhujen mukaan jotkut jaksoivat istua juttelemassa
ja pelailemassa eri pelejä aamun kajastukseen saakka.
Sunnuntaina enemmän tai vähemmän väsyneet sekoilijat painoivat vielä haalarimerkit itselleen muistoksi ennen kuin linja-auto tuli hakemaan leikkien ja pelien maailmasta takaisin Jyväskylään kohti arkea. Leikit ja pelit mielletään lasten jutuiksi, mutta Sekoilu -viikonloppu osoitti että kyllä myös me opiskelijat sytymme vielä peleihin! Lapsuuden piha- ja sisäleikit tulivat varmasti kaikilla mieleen viikonlopun aikana Partiokolkassa sekoillessa. Miksi opiskelijaelämän tulisi olla pelkkää pänttäämistä tai juhlimista yöelämässä? Ei kellekään ole pahitteeksi välillä heittäytyä täysillä pelien ja leikkien maailmaan! :)



